lauantai 17. syyskuuta 2016

Disney Tag -kysely

Monilla eri nettisivuilla on jo muutaman vuoden pyörinyt erilaisia ''The Disney Tag'' kyselyitä, joissa tarkoitus on vastata tiettyihin kysymyksiin ja sen jälkeen haastaa muita Disneyn ystäviä ottamaan tägin vastaan. Minä taas päätin tehdä oman versioni kyselystä ja poimin netistä monenlaisia kysymyksiä joista sain muodostettua mukavan paketin. Nyt kun olen muutaman kuukauden pitänyt tätä blogia, niin ajattelin, että voisi olla kivaa kertoa itsestäni eräänlaista Disney-perustietoa!

1. Suosikkielokuvasi?

Tämä on varmasti jo monelle tullut selväksi, mutta ikuinen kestosuosikkini Disneyn elokuvista on Leijonakuningas. Leffa on ollut mukana aina lapsuudesta asti VHS-kasetin hajoamisesta elokuvan uudelleenlöytämiseen muutama vuosi sitten. Elokuvan oheistuotteita olen keräillyt yli kaksi vuotta ja  erilaisia tavararoita on kertynyt lähemmäs 300.
Leijonakuningas on elokuva, jossa kaikki on kohdallaan; tarina, animaatio, musiikki ja hahmot ovat monipuolisia ja kauniita. Tarinasta löytyy sekä huumoria että dramaattisia kohtauksia, joten ei ihme, että moni pitää sitä Disneyn parhaana animaationa. Itselläni mukana on myös nostalgian tunteet. En koskaan voisi unohtaa hetkiä, jolloin istuin keskellä lattiaa ja tapitin isosta putkitelevisiosta elefanttien tallustamista Elämän tie -kohtauksessa!

2. Paras soundtrack?

Disney-elokuvista löytyy mitä ihanimpia musiikkikappaleita sekä instrumentaaleja vaikka muille jakaa! Itse olen aina ollut mahtipontisen musiikin ihailija, joten suosikkisoundtrackeikseni nousevat Leijonakuningas ja Notre Damen kellonsoittaja. Leijonakuninkaassa on kauniit Elton Johnin säveltämät laulut, sekä upeat Hans Zimmerin instrumentaalit, joista suosikkini on tunteikas King of Pride Rock (Jylhäkallion kuningas), joka soi kun Simba astelee Jylhäkalliolla ottaen paikkansa oikeana kuninkaana. Notre Damen kellonsoittajassa on taas Alan Menkenin henkeäsalpaavat musiikit, joissa on mukana loistava kuoro sekä englannin- että suomenkielisissä versioissa. On hienoa, että kappaleet tasapainottavat toisiaan; Quasimodon kauniin Heaven's Light (Taivaan valo) -kappaleen jälkeen tulee Frollon pelottava Hellfire (Helvetin liekit).

3. Lempi Disney-muistosi?

Suosikkimuistoni Disneyn parissa sijoittuvat ehdottomasti lapsuuteeni ja ne ovat yleensä kaikken tavallisimpia. Yksi parhaista muistoista on, kun isäni vapaapäivän takia sain olla poissa päiväkodista ja astelin VHS-hyllylle valitakseni tämän päivän Disney-leffan. Mukaan tällä kerralla tarttui Robin Hood, kun taas monella muulla kerralla katselin Timon & Pumba - Maailman ympäri -kasettia. Jostain syystä tietyssä jaksossa tietyssä kohdassa minun oli juostava keittiöön hakemaan muistaakseni ''Mörrimöykky'' (tai vastaava) -niminen kaakaojuoma, jos sellaisia oli jääkaapissa! :D Harmi ettei niitä enää myydä, haha.

4. Oletko käynyt Disney-puistossa?

Tähän voin onnekseni vastata, että olen! Kesällä 2015 lähdin kolmen päivän reissuun Pariisiin siskoni ja hänen miehensä kanssa, joista kaksi päivää vietimme Disneyland Pariisissa. Matka oli aivan upea ja samalla myös unelmien täyttymys! Alle kouluikäisenä VHS-kasetilta Euro Disney -mainoksia katsellessani olin päättänyt, että tuonne matkustan rippilahjamatkallani, jolloin minulle lähinnä naurettiin. Mutta lupaus piti täysin paikkansa! Jonain päivänä toivottavasti vielä pääsen käymään samaisessa puistossa uudestaankin, sekä vierailemaan rapakon takana olevissa Disneylandeissa ensimmäistä kertaa.

5. Suosikki Disney-elokuvasi, joka ei ole klassikko?

En ole ikinä mitenkään erityisesti innostunut Pixarin tuotannosta tai Disneyn live action -leffoista. Sen sijaan ysärin animaatioista löytyy muutamia helmiä, joista yksi on Hopon Poppoo. En ikinä nähnyt tätä elokuvaa lapsena, mutta ette usko miten paljon sitä halusin! (Mainoksien uhri jälleen...) Siskoni suorastaan nauroi minulle, kun kerroin että pidän Hopon Poppoosta. :D Minusta Hessu on helyyttävä hahmo, sekä Max myös hauska ja heidän isä-poika -suhteensa on mielenkiintoinen. Roxannelle myös paljon pisteitä!

6. Minkä tyyppistä Disney-tavaraa keräilet eniten? (pinssit, nuket, Tsum Tsumit jne.)

Kokoelmani on hyvin sekalainen, enkä ole keskittynyt keräämään vain tietynlaisia tavaroita, vaan monia erilaisia! Suurimpiin keräilyn kohteisiini kuuluvat elokuvat eri formaateilla, sekä niiden soundtrackit ja koriste-esineet. Mahdollisesti eniten kokoelmassani on kuitenkin pehmoleluja - rakastan niitä yli kaiken! Suosikkejani ovat tietenkin Disney Storen myymät pehmot ja Tsum Tsumitkin ovat todella suloisia.

7. Surullisin hetki Disney-elokuvassa?

Minulle varma sipulinpilkkojakohtaus on elokuvasta Dumbo, jossa Dumbo ja Timotei vierailevat vangitun rouva Jumbon vaunulla. Baby Mine -laulu on todella kaunis ja Dumbo valloittavan suloinen!

8. Oletko ainut Disney-obsessoitunut perheessäsi?

(Naurattaa hieman, että käänsin tuon kysymyksen englannista noin!) Mutta en suinkaan!  Disney-kulttuuri oli perheessäni mukana jo kauan ennen kuin minä synnyin; meille on tilattu Aku Ankkaa ja Nalle Puhia, sekä joka joulu paketeista oli tupsahtanut uusi Disney-VHS. Näistä tietenkin iso kiitos vanhemmilleni! Joka kerta, kun joku sisaruksistani tulee meille kylään, on tiedossa varma Disney-leffailta. Suurimmasta osasta klassisista ja vähemmän klassisista Disney-lausahduksista on muotoutunut minulle ja sisaruksilleni varsinaisia inside-vitsejä.

9. Millä Disney-elokuvalla tulee aina olemaan paikka sydämessäsi, vaikkei se olisikaan suurin suosikkisi?

Robin Hoodiin liittyy todella paljon lämpimiä lapsuusmuistoja ja se kuuluu ehdottomasti suosikkeihini myös nykyään. Robin Hood ja Marian-neito ovat ihania hahmoja, sekä klassikon rakkauslaulu Love on yksi kauneimmista. Elokuvan hahmokaarti on loistava ja meno on kokoajan hauskaa. Robin Hood on piirroshahmoksi myös todella komea (what?)!

Minulta saa todellakin kysyä lisää kysymyksiä kommenteissa, jos sellasia putkahtaa mieleen. :) Ja kannustan teitä tekemään vaikka samoilla kysymyksillä vastaavanlaisen kyselyn, tätä pohjaa saa vapaasti käyttää!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Don Rosan kootut

Olen ollut viime aikoina hyvin onnellinen siitä, että kauan kadoksissa ollut kiinnostukseni Aku Ankkoihin on viimein palannut entistä ehompana! Olen lueskellut lapsuuden suosikkejani vaivalla hankituista kovakantisista, sekä täydentänyt kokoelmaani puuttuvilla kirjajulkaisuilla ja muilla vastaavilla. Yksi näistä pitkäaikaisista unelmajulkaisuistani oli upean kattava kirjasarja ''Don Rosan kootut''.

Aikoinaan, kun sarjaa alettiin julkaista, muistan katselleeni sitä kiilusilmin akkarin takakannesta, mutta kokoelman hankkiminen jäi siinä vaiheessa vain haaveeksi. Niin kuin jo edellisessä tekstissäni mainitsin, Don Rosa on aina ollut ykkössuosikkini ankkapiirtäjä-käsikirjoittajista. Tässä tapauksessa on ymmärrettävää, että ajatus täydellisestä Rosan ankkasarjakuvakokoelmasta houkuttelee suuresti!

Nyt, kun mielenkiinto ankkoja (suurimmin osin vain Rosaa ja Barksia sekä muutamia muita satunnaisia piirtäjiä) kohtaan on taas palannut, en tietenkään voinut vastustaa Aku Ankan verkkokaupan silmäilyä silloin tällöin. Ja kappas vain, eiköhän silmieni eteen lävähdä iso mainos ''Don Rosan kootut - viimeiset kappaleet nyt myynnissä!''. Mitä? Luulin, että kirjat oltiin myyty loppuun jo vuosia sitten! No niin, kyllähän siinä iskettiin suoraan heikkoon kohtaani, ja muutaman päivän jälkeen olin vakuuttanut itselleni, että tätä tilaisuutta en voi jättää väliin. Setti todellakin on erittäin tyyriistä päästä, sisäinen Roope minussa suorastaan kiljuu, kun ajattelen minkälaisen summan pistin sarjakuvakirjoihin!
Don Rosan kootut ilmestyi vuosina 2011-2013, ja sitä pystyi ja pystyy ostamaan täysin uutena vain verkosta. Kirjasarja sisältää Rosan kaikki ankkasarjakuvat runsaiden taustatietojen ja kommenttejen kera, hänen elämäkertansa, luonnoksia, viiteluetteloita ja kansikuvia + upean Sammon salaisuus -vedoksen, jossa komeilee itse ankkamaestron nimikirjoitus! Sarjakuvat ovat kirjoissa kronologisessa järjestyksessä. Kirjoja on yhteensä yhdeksän kappaletta. Ilmestymisaikoihin koko setillä oli hintaa 570€, mutta nykypäivänä sarja maksaa postikuluineen ''vain'' 550€ (540€ + 10€ postit). Jälkimmäinen olikin summa minkä itse maksoin. Hinta on siis todella suolainen, 60€ per kirja. Mutta hetkeäkään en ole ostamista katunut!
Suosikkini kansista ovat (yllätys) Roope & Kultu, sekä kirja nro 7. Rakastan molempia!

Kirjat ovat loistavan kokoisia, suuret sivut antavat Rosan yksityiskohdille oikeutta! Harmaa selkämys ja kimaltava kultainen teksti kannessa antavat kirjoille arvokkaan vaikutelman. Olen itse saanut kirjoista kaikin puolin laadukkaan vaikutelman, vaikka pieniltä virheiltä ei tämäkään sarja ole säilynyt.

Kirjojen fontti ja väritys on miellyttänyt suurimmalta osalta, mutta miinuksiakin löytyy. Esimerkiksi Hortensian ja Matildan (Roopen siskot) hiusten väri on vaihtunut; Matildalla on keltaisten hiuksien sijasta ruskeat ja Hortensialla taas ruskeiden sijasta keltaiset. Tämä seikka häiritsee omaa silmääni suuresti - Hortensia ei näytä lainkaan hyvältä keltaisilla hiuksilla! Muuten olen väreihin tyytyväinen, vaikka silmään sattuvatkin esimerkiksi vaatteet, jotka ovat toisissa kirjajulkaisuissa olleet täysin eriväriset.

Toinen harmittava seikka on Aku Ankalle tyypillisen rikkaan ja monipuolisen suomen kielen yksinkertaistaminen alkuperäisiin suomennuksiin verrattuna. Tämä on sinänsä täysin ymmärrettävä ja hyväkin asia, sillä uudet suomennukset on korjattu vastaamaan lähes täysin Rosan alkuperäiskielisiä tekstejä. (Tämä aiheuttaa toisinaan hieman tönkön vaikutelman, kun aletaan sanasta sanaan suomentamaan.) Akkarin suomentajat ovat kyllä usein loistavia - Don Rosan kootuissa tuomari Langtrysta toteaa mekkalaa pitävän Kultun nähtyään ''Ammun hänet.'', kun vanhemmassa suomennoksessa hän taas sanoo ''Ammun kiljukaulan.''. ''Kiljukaula'' on aivan loistava lisäys! Tämän tapaisia suomennosten eroavaisuuksia on kirjasarja pullollaan.

Don Rosan kirjoittamat kommenttitekstit ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa, plussana myös se, että ne ovat eri tekstejä kuin esim. Roope Ankan elämä ja teot -kirjoissa. Olen silmäilemällä käynyt jokaisen kirjan läpi ja lukenut juttuja sieltä täältä, joten tutkimista riittää vielä pitkäksi aikaa.

Itse boksit ovat upeita ja hyvälaatuisia, niihin mahtuu kuhunkin kolme kirjaa. Niiden sivut on koristeltu Rosan mahtavilla kansikuvilla, joita kelpaa kyllä tuijotella! Värikkäät laatikot sopivat hyvin Rosan yksityiskohtaiseen tyyliin. Kakkosboksini on toiselta puolelta hieman sisäänpäin painunut, ja kolmosen alareunassa on kulumaa, mutta nämä ovat niin minimaalisia ja huomaamattomia vikoja, etten lähde niistä mihinkään valittamaan.
Tyylinäyte sarjasta The Three Caballeros Ride Again, kirjasta nro 8.

Don Rosan joulukalenterin kuvia!


Viimeisenä älyttömän upea numeroitu Sammon salaisuus -vedos nimmarin kera! Oma kappaleeni on numero 1529. Kuvan kultaiset reunukset kimaltelevat kauniisti valoa vasten, ja nimikirjoituskin näyttää hyvältä. Tämä yksilö menee ehdottomasti kehyksiin jonain päivänä!
Jos todella pidät Don Rosan seikkailuista kuten minä, suosittelen ehdottomasti tämän sarjan harkintaa, jos se vain sopii budjettiisi! En tosiaan itsekään koskaan ole ostanut mitään näin kallista Disneyyn liittyen, mutta tämä setti tuo kyllä vastinetta rahoille! Jos kiinnostuit kirjoista, laita Don Rosan kootut Googleen, sieltä löytää nopeasti linkin kauppaan, josta eepokset saa kätevästi tilattua. :) Toimitusaika oli omalla kohdallani tasan viikon. Kirjat ollaan siis myymässä nyt loppuun, mutta hoppua ei varmaan ole, onhan kyse sen verran arvokkaasta setistä, joka tuskin on monelle pelkkä heräteostos!

Onko sinulla jokin tietty Disney-esine/asia mihin voisit sijoittaa suolaisemmankin summan? Vai oletko jo sijoittanut?

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Disney-maalailua

Lähellä sydäntäni ovat aina olleet erilaiset kuvataiteet - läheisimpinä niistä ehdottomasti piirtäminen ja maalaaminen. Juurikin piirtelyn ja maalaamisen kautta olen tykännyt ilmaista itseäni sekä käsitellä itselleni tärkeitä asioita. Koska Disney kuuluu tietenkin tähän aihepiiriin, on se aikojen saatossa ollut vahvasti esillä töissäni. Tässä postauksessa näätte siis pari uusinta (ja esittelemiskelpoisinta) Disney-aiheista maalaustani. Toivottavasti pidätte näkemästänne!

Huom! Kunnioitathan ystävällisesti tekijänoikeuksia, joten älä kopioi kuvia itsellesi. Disney-linnasta saa tietenkin tehdä oman versionsa, mutta Roope & Kultu -maalaus on lähes kokonaan omasta päästäni, ethän siis mallia katsomalla tee identtistä työtä!

(Päätin poistaa sukunimeni singneerauksesta, joten älkää ihmetelkö muokkausjälkiä alanurkassa)

1. The Disney Castle

Ruususen linna, kyllä vain! Itse olen aina rakastanut tätä 3D-ilotulitusmässäilymahtailua myös alkuperäisen pelkistetyn logon ohella. Tämä kyseinen linna näkyy siis uudempien Disney-elokuvien alussa, kun vanhemmissa on yksinkertainen valkoinen linna. Videopätkässä on ihana tunnelma ja valaistus! Nuo asiat saivatkin maalailuintoani koholle ja inspiraatiota lisäsivät myös Youtuben upeat maalausvideot, joita tuolloin katselin. Googlaillessani en löytänyt lähes ollenkaan realistisesti tehtyjä maalauksia tästä linnasta, mikä myös lisäsi halua tehdä oma versioni. Asia on varmaankin nykypäivänä toinen, koska tämän taulun maalaamisesta onkin jo aikaa. Oli virkistävää maalata vaihteeksi rakennus, yleensä kun tauluistani löytyy jonkinlaisia hahmoja!

Tämän taulun tekemiseen käytin rutkasti aikaa ja vaivaa, joten se onkin yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Nyt kylläkin olen jo kehittynyt asteen verran maalaamisessa ja huomaan asioita jotka olisin voinut tehdä toisin (heh). Täytyy aina muistaa, että samoja asioita tuskin ulkopuoliset huomaavat!

2. Cold Klondike hearts

Ette ole varmaankaan tienneet, että minulla on pitkä historia Ankkalinnan väen kanssa! (Seuraa pieni tarina!) Kun olin noin 8-12v, tärkein asia elämässäni oli ehdottomasti Aku Ankat ja niiden ympärille kietoutunut keräily ja ihailu. Kyllä, taulusta voi jo päätellä, että kuulun siihen ryhmään joka rakastaa Don Rosan tarinoita ja piirrosjälkeä yli kaiken. Ankka-aikoihini kuuluivat siis innokas piirtäjien ihailu, ja osasinkin tunnistaa suurimman osan kuuluisista ankkapiirtäjistä helposti. Myös Carl Barksin tarinat olivat suuressa kulutuksessa. Aku Ankka -sivujen foorumi (hehe) oli ehdoton päivittäinen käyntikohde.

Noh, noin yhdeksänvuotiaana äitini osti minulle Roope Ankan elämä ja teot -kirjan jonka lukaisin hetkessä. Olin täysin myyty. Roopesta oli hetkessä tullut ehdoton lempihahmoni, enkä päiviin saanut nenääni irti kirjasta. Myöhemmin kauppareissulla eteen osui yllättäen Roopen elämän ja tekojen kakkososa, joka oli ehdottomasti hankittava. Tästä upeasta opuksesta muodostui ehkä kaikkien aikojen tärkein kirjani, mitä olen koskaan lukenut. Ette uskokaan, miten paljon kannoin sitä matkassani vaikka minne! Erityisesti vaikutuksen teki Roopen ja Kultu Kimalluksen traaginen rakkaustarina, josta riittää kyllä ajateltavaa päiviksi (tai vuosiksi niin kuin minun tapauksessani!). Kaksitoistavuotiaana Aku Ankka -innostus hiipui ja jäi hieman unholaan.

Pari viikkoa sitten kävin Helsingissä kesälomareissulla ja Akateemista kirjakauppaa selaillessani oli käytävä ankkaosastolla. Mielessäni oli Don Rosan tarina ''Kaikkein mieluisin lahja'' jonka aikoinaan olin vannonut hankkivani vielä kokoelmaani. Siellähän sarja komeili - kirjassa ''Musta Ritari ja muita Don Rosan parhaita''. Isoveljeni oli vielä niin ihana, että tarjoutui ostamaan kirjan minulle!

Varmaan arvaatte mitä tästä seurasi! Ankkarakkauteni puhkesi jälleen kukkaan, monien vuosien jälkeen. Tässä parin viikon aikana olen lukenut Roope Ankan elämän ja teot useampaan otteeseen ja uppoutunut maailmaan syvemmin, mitä silloin kymmenvuotiaana edes osasi. Samoin olen seitsemän vuotta unelmoinut tapaavani Don Rosan ja sekin mahdollisesti toteutuu jos suuntaan Helsingin kirjamessuille lokakuussa!
Itse maalaukseen: Tämä taulu saattaa hyvinkin olla minulle rakkain itse tekemäni maalaus. Ei ehkä paras - mutta rakkain. Sen tekoon liittyy iloisia fiiliksiä, taustalla pyöri jatkuvasti tietenkin Tuomas Holopaisen The Life and Times of Scrooge -albumi, joka on ikään kuin soundtrack Roopen elämä ja teot -kirjoille (tutustukaa ihmeessä jos ette ole vielä sitä tehneet!). Maalauksen nimi tuleekin Holopaisen kappaleesta ''Cold heart of the Klondike''. Taulu on itseasiassa ensimmäinen maalaukseni, johon en tarvinnut lainkaan mallia, mistä olen hyvin tyytyväinen. Koko työ on tribuutti Don Rosan Roope & Kultu -kansille, mistä johtuvat samankaltaisuudet kyseisiin teoksiin. Itseänikin ilahdutti kuinka muistin ulkoa lempihahmojeni ja Klondiken maisemien yksityiskohdat monien vuosien jälkeen edelleen!

Molemmat maalauksista ovat melkoisen kookkaita (65x54cm). Käytin molemmissa tauluissa akryylivärejä, en ole oikein ole omaksunut öljyvärejä pysyvästi käyttööni. Mutta sen voin sanoa, että molempien maalauksien tekemisestä koitui minulle hurjasti iloa ja varsinkin Kultun ja Roopen tapauksessa ilahdutti, että sain kadoksissa olleen kuvataideinspiraationi takaisin!

Oletko sinä maalannut/piirtänyt Disney-aiheisia töitä? Niitä olisi ihana myös nähdä!

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Heinäkuun Disney Store -tilaus

Tein kuin teinkin jälleen tilauksen Disney Storeen kesäpäiviä piristämään! Tällä kertaa minulla oli mielessä tietyt tuotteet, joiden ilmestymispäivää brittien Storessa olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Muita minunlaisiani taisi myös olla liikkeellä, sillä tämä setti myytiin parissa päivässä loppuun, ja nettisivuillakin oli vaikeuksia pitää itsensä pystyssä.

Mukaan tarttui myös pari muuta mieluisaa tavaraa, joiden tilaamisella ei ollut niinkään kiire.

  
Arvaatteko jo mistä on kyse?
Kyllä, nämä mystiset tuotteet ovat tietenkin Kaunotar ja hirviö -pehmolelut!





Pehmoleluarmeijaani liittyivät siis itse Hirviö, Lumiere-kynttilänjalka, Könni-kello, Lumieren heila Fifi-pölyhuiska ja Bellen uskollinen hevonen nimeltä Philippe. Bellen jätin tarkoituksella pois, koska suurin osa ihmispehmoleluista ovat ulkonäöltään melkoisen outoja. Jostain syystä Disney Storen verkkokauppa jätti pois uudet pehmolelut rouva Pannusta ja Kiposta, joten en ryhtynyt vanhempia versioita (jotka on yhdistetty narulla toisiinsa) tilaamaan.



Itse pehmoihin: kaikki pehmot ovat ehtaa Disney Store-laatua. Yksityiskohdat on hallittu hahmojen kasvoista Hirviön vaatetukseen. Yksityiskohdista paras on Könnin pään takana oleva avain ja Hirviön niskassa oleva sininen rusetti. Ja hyvänen aika - en ole koskaan nähnyt noin suloisen näköistä Hirviö-pehmoa!

Minusta on myös mahtavaa, että Disney muisti jälleen sivuhahmoja - pölyhuiska Fifi ja Philippe-hevonen ovat saaneet omat pehmonsa. Laadusta puheenollen, Lumiere-kynttilänjalan pohja on tehty jonkinlaisesta kovasta materiaalista, joten se pysyy hyvin pystyssä. Loistavaa! (Lempparini taitavat olla Könni ja Hirviö.)
Miten niin kukaan ei voisi rakastua hirviöön?

Kerkesin tosiaan jo pettyä pehmoleluja tilatessani monta kertaa, sillä sivusto toitotti sold outtia joka kerta vasta ennen maksua eikä tuotteen kohdalla. Seuraavana päivänä jouduin laittamaan herätyksen aamulla, jotta sivusto ei olisi ruuhkaantunut kuten se edellisenä päivänä oli ollut. Suunnitelmani toimi ja tilaus lähti matkaan.
Näistä pehmoista on nyt siis enää myynnissä vain Hirviö, eli saa nähdä laittaako Disney uutta erää enää tässä vaiheessa myyntiin.

Mukaani tarttui siis muutakin:

Leijonakuninkaan suurena ystävänä en voinut jättää näitä tilaisuuksia käyttämättä. Paketissa tulivat siis myös Leijonakaarti-aiheinen muovinen juomalasi pillin kera sekä Limited Edition Scar ja hyeenat -pinssi. Jälkimmäisestä oli todella vaikea saada hyvää kuvaa, mutta livenä se näyttää kyllä upealta ja paremmalta kuin kuvissa. Scar hyeenoineen saa kunnian olla myös ensimmäinen Disney-pinssi kokoelmassani!
Juomakupin pillissä roikkuu suloinen Kion. Ravistamalla kuppia sen sisällä lähtee leijumaan glitteriä vedessä, minkä vuoksi juomalasi painaa myös aika paljon.

Olen todella tyytyväinen tähän tilaukseen, minkä vuoksi suosittelen näitä kaikkia esineitä jos vaan onnistutte ne jostain löytämään! Scaria, juomakuppia ja Hirviötä on tosiaan vielä varastossa, joten poimikaahan itsellenne sellaiset jos vain mieli tekee.

Mitä sinä tilaisit Disney Storesta, jos raha ei olisi este?

torstai 21. heinäkuuta 2016

Moanan toinen traileri

Disney julkaisi toissapäivänä tänä vuonna teattereihin tulevan klassikon Moanan uuden trailerin! Ensimmäisessä trailerissa nähtiin vain ripaus itse nimikkohenkilöä, mutta tässä uudessa trailerissa ei muita hahmoja nähdäkään. Ja mikä parasta, näämme Moanan valloittavan suloisena taaperona!

Videopätkällä nähdään mitä upeinta animaatiota sekä pienestä Moanasta että mahdottoman hienosta kimaltavasta vedestä. Juuri kun luulin, että Zootropoliksen animaatiosta ei paljon pidemmälle pötkitä, onnistui Disney jälleen ylittämään odotukseni. Bravo!
Vauva-Moana onnistui valloittamaan sydämeni ihan täysin, katsokaa nyt tuota! Samoin vanhempana hän on hurjan kaunis ja persoonallisen näköinen, mistä suunnittelijat saavat kyllä minulta pisteet. Mielestäni aikaisempien klassikoiden naishahmot (Kaksin karkuteillä -leffan Tähkäpää, Frozenin Anna ja jopa Zootropoliksen Judy Hopps) ovat olleet minulle suunnilleen sama henkilö sekä ulkonäöiltään että persoonallisuuksiltaan. Ihanaa, että Moanassa näämme jotain erilaista, ja toivotaan, että hänestä ei ilmene samanlaista yli-innokasta häseltäjää, niin kuin edellämainituista sankarittarista. (Tykkään kyllä heistä kaikista, mutta sentyylisiä hahmoja on jo riittämiin.)


En ole tainnut odottaa vielä mitään Disney-elokuvaa näin paljon kuin Moanaa! Trailerissa kuulimme hyvin kaunista musiikkia, mikä enteilee hyvää tulevasta musikaalielokuvasta.

Ps. Sain tehtyä todella mielenkiintoisen tilauksen Disney Storeen, josta on tulossa juttua paketin tultua!

Katso traileri tästä:

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Arvostelu: Leijonakaarti karjuu jälleen - suomidubbaus

Disney-elokuvien suomiversioiden suurena ystävänä ja dubbauksista kiinnostuneena olin tietenkin innoissani suosikkiklassikkoni Leijonakuninkaan kolmannen jatko-osaelokuvan suomenkielisestä ääninäyttelystä. Leijonakaarti karjuu jälleen ilmestyi englanniksi vuoden 2015 marraskuussa Disney Junior -kanavalla ja niin myös suomenkielistä versiota alettiin esittää Suomen Disney Juniorilla tämän vuoden puolella.

Suomen dvd-julkaisu ilmestyi kauppoihin 27.5.2016, jolloin itsekin sain sen käsiini katsottavaksi. Kokemus oli positiivinen!

Huom! Tekstissä esiintyy spoilereita juonesta.
Huomaatteko takakannessa pikku virheen?

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Youtuben LumiTiikeri98:a (entiseltä kanavaltaan Lumi Tiikeri) dubbaajien selvittämisessä! Dvd:n lopputekstit näyttävät kyllä äänirooleissa olleet, mutta tarkat ääninäyttelijät on ilmoitettu vain Kionille, Bungalle, Beshtelle, Fulille ja Onolle. Muiden hahmojen dubbaajat on ilmoitettu ''Muissa rooleissa'' -tyyppisesti ilman hahmojen nimiä. En olisi saanut millään selvitettyä kaikkia ääninäyttelijöitä yksin, kiitos! (Käykää ihmeessä LumiTiikeri98:n kanavalla, sieltä löytyy juurikin esimerkiksi Leijonakaartin lauluja ja kohtauksia suomenkielellä, molemmat kanavat ovat ihan loistavia)
Huom! Koska monet dubbaajat ovat tunnistettu korvakuulolta, eivät tiedot ole välttämättä 100% oikeita!

Äänirooleissa:
_________________________________________________________________________

Hahmo                                             Suomi                              Englanti                                  
_________________________________________________________________________

Kion                                                  Luca Elshout                     Max Charles                           
_________________________________________________________________________

Bunga                                               Juhana Vaittinen               Joshua Rush                          
_________________________________________________________________________

Fuli                                                    Viivi Helisalo                     Diamond White                      
_________________________________________________________________________

Beshte                                              Lassi Hirvonen                  Dusan Brown                         
_________________________________________________________________________

Ono                                                    Akseli Lehtinen                Atticus Shaffer                        
_________________________________________________________________________

Simba                                               Paavo Kerosuo                 Rob Lowe                               
_________________________________________________________________________

Nala                                                  Katja Aakkula                    Gabrielle Union                      
_________________________________________________________________________

Kiara                                                 Ella Leppälä                      Eden Riegel                            
_________________________________________________________________________

Timon                                                Antti Pääkkönen                Kevin Schon                          
_________________________________________________________________________

Pumba                                              Pasi Ruohonen                  Ernie Sabella                         
_________________________________________________________________________

Rafiki                                                 Jukka Rasila                      Khary Payton                        
_________________________________________________________________________

Mufasa                                               Jarmo Koski                      James Earl Jones                 
_________________________________________________________________________

Zazu                                                   Sasu Moilanen                  Jeff Bennett                         _________________________________________________________________________

Janja                                                  Antti Pääkkönen                Andrew Kishino                     
_________________________________________________________________________

Cheezi                                               Antti L. J. Pääkkönen         Vargus Mason                      
_________________________________________________________________________

Chungu                                              Pasi Ruohonen                  Kevin Schon                         
_________________________________________________________________________

Mzingo                                               Jarmo Koski                       Greg Ellis                             
_________________________________________________________________________

Tiifu                                                    Ninni Norra                         Sarah Hyland                      
_________________________________________________________________________

Zuri                                                     Seera Alexander                Madison Pettis                     
_________________________________________________________________________

Beshten virtahepoystävät                    Nina Tapio                         Sam Lavagnino                  
_________________________________________________________________________

Paviaani                                                      ?                                 Ford Riley                           
_________________________________________________________________________

Suomenkielisen version ohjaus: Markus Bäckman
Varo, kaartimme karjuu taas! & Päivä kaunis on: Antti L. J. Pääkkönen
(Paviaanin dubbaajasta olisi hyvä saada tieto! Kyseisellä hahmolla on kuitenkin vain yksi lyhyt repliikki, joten tunnistaminen on haastavaa.)

Aiemmista elokuvista dubbausrooleihin on palannut ainoastaan kaksi henkilöä, Paavo Kerosuo (Simba) ja Antti Pääkkönen (Timon Jylhäkallion ylpeydessä ja Timon & Pumba -sarjassa). Paavo Kerosuon palaaminen ilahdutti minua todella paljon (siis todella, leukani taisi loksahtaa auki), koska Paavo on yksi kaikkien aikojen lempparidubbaajistani, luultavasti paras. Simbana hän on juuri sopiva - ei liian nuoren tai vanhan kuuloinen. Tästä syystä pidän suomen Simbasta paljon enemmän kuin englannin Rob Lowesta, joka kuulostaa välillä turhan matalalta valinnalta Simbaksi.
Pääkkösen palaaminen oli aika oletettavaa, onhan hän edelleen erittäin aktiivinen dubbauksen saralla. Mutta tämä on vain ja ainoastaan hyvä juttu! Hän otti myös elokuvan pääpahiksen Janjan roolin, johon palaamme myöhemmin.

Lisäys: Pasi Ruohonen (Pumba) ääninäytteli Pumbaa jo aiemmin Timon ja Pumba -sarjassa, mutta pahkasian varsinaisena ääninäyttelijänä toimi silloinkin Pekka Laiho.

Sitten itse päähenkilöön, Kioniin! Rooliin oli valittu Luca Elshout, joka hoisi hommansa kiitettävästi. Dialogit kuulostavat oikein hyviltä ja ääni sopii hyvin Kionin ikäiselle leijonanpennulle. Sen sijaan Kion's Lament -laulun loppupuolella Mufasan ilmestymisen jälkeen laulaminen kuulostaa hieman vaivalloiselta, mutta eipä tuo haittaa, kun muut laulukohdat näyttävät sujuvan ihan hyvin. Ehkä pari laulutuntia olisi paikallaan!
Päähenkilön dubbaajan valinta on siis mennyt nappiin, mistä pisteitä.

Muut kaartilaiset; Bunga, Beshte, Fuli ja Ono kuulostivat erinomaisilta! Erityisesti Akseli Lehtisen Ono oli onnistunut, onhan Onolla melko vaikea ääni matkittavaksi. Beshten ääni oli paljolti kuin alkuperäinen, mikä on hyvä merkki. Samaten Fulilla oli kirkas ja miellyttävän kuuloinen ääni.
Bunga kuulosti ajoittain hieman vanhemmalta, mitä muut kaartilaiset, ja saatoin välillä sekoittaa Bungan Kioniin. Muuten Juhana Vaittinen tekee roolisuorituksensa loistavasti ja hänen lauluäänensä on aivan mahtava!

lionguard.wikia.com
Kuten jo sanoinkin, Antti Pääkkönen palasi Timonin ääneksi, ja suoritus oli osuva, niinkuin aina. Sen sijaan Pumban puhe ei ollut kovin mukavaa kuunneltavaa, ääni kuulosti todella väkisin väännetyltä verrattuna Pekka Laihon loistavaan Pumbaan. Harmi tosiaan, että Pekka ei jatkanut enää rooliaan Pumbana, häntä kaivataan.

Elokuvan pääpahis, Janja, sai myös äänensä Antti Pääkköseltä. Se on jo monesti tullut todettua, että Pääkkönen on aina luotettava valinta rooliin kuin rooliin. Toisaalta itse pahis olisi voinut saada hieman matalemman ja häijymmän äänen, mutta tosin korkeampi ääni sopiikin naureskelevalle hyeenalle.
Janjan hyeenaklaanin päähahmot hänen itsensä lisäksi, Cheezi ja Chungu, sekä korppikotka Mzingo saivat myöskin sopivat ja hauskat äänivalinnat.

Kiaran, Kionin isosiskon dubbaaja kuulostaa mielestäni reilusti paremmalta kuin alkuperäinen hieman ''nariseva'' ääni. Nala saa elokuvassa vain muutaman repliikin, mutta Katja Aakkula näyttää osaavan hommansa. Jukka Rasila tekee hauskan Rafikin. Mufasan puhe taas sai minut naurahtamaan, olihan äänenä Jarmo Koski, eli Salkkareiden Seppo.

Laulut olivat mukavaa kuunneltavaa myös suomeksi. Erityisesti Zuka Zama saa minulta hyvät pisteet, tykästyin tähän eläväiseen ja reippaaseen versioon. Timonin repliikki ''Ääh, Zuka Buga... En silti halua, että Bunga liittyy johonkin viidakkopartioon!'' laulun jälkeen naurattaa aina.

Asia mikä minua hieman ihmetytti, oli hyeenoiden kodin Outlands-nimisen paikan käännös ''Varjonmaa''. Elokuvassa Leijonakuningas II Jylhäkallion ylpeys Outlands on käännetty suoraan ''Ulkomaiksi''. Varjonmaa on kuitenkin ihan sopiva nimi, onhan paikassa osittain melkoisen pimeää.
Roar of the Elders oli käännetty Vanhinten Karjaisuksi tai Vanhimpien Karjaisuksi, sekä kaartin motto '' 'Til the Pride Lands end, Lion Guard defend!'' kuului ''Tulee kaarti Jylhämaan teitä puolustamaan!''. Bungan lausahdus ''un-Bunga-lievable'' taas kääntyi muotoon ''usko-Bunga-matonta''


Dubbauksessa oli onnistuttu säilyttämään vitsit hauskoina ja hahmoilla oli joitain todella hauskoja lausahduksia. Ylipäätään hahmot olivat saaneet hyvät ääninäyttelijät, vaikkakin esimerkiksi Annimaria Rinnettä (Nala), Pekka Laihoa (Pumba) ja Esa Saariota (Mufasa) jään kaipaamaan. Uudet lapsinäyttelijät onnistuvat kaikki todella hyvin, mistä olen iloinen. 

Vaikkei ihan muiden Leijonakuninkaiden dubbausten tasolle ylletty, on tämä versio myös kiitettävän hyvä. Odotan innolla sitä, että saan katsoa Leijonakaarti-sarjaa myös suomeksi!

Mitä mieltä sinä olit dubbauksesta, vai kiinnostaako koko Leijonakaarti lainkaan?

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Disney Storen kätköistä

Tein vähän aikaa sitten suurehkon tilauksen osoitteesta http://www.disneystore.co.uk/, jota tulen tässä postauksessa esittelemään. Vaikka olenkin keräillyt Disney-aiheista tavaraa jo muutaman vuoden, oli tämä tilaus ensimmäinen, jonka tein itse Disney Storen verkkokaupasta! Tähän asti olen onnistunut hankkimaan Disney Store -leimalla varustetut keräilyesineeni Ebaysta tai muilta nettisivustoilta, joskus jopa kirpputorilta.

Posti toi valtavan suuren laatikon, jota koristaa ihanat Mikki ja Pluto.


Paketista paljastui yhteensä yhdeksän erilaista tavaraa - pehmoleluja, figuureja ja muki. Olen himoinnut näitä kyseisiä tavaroita jo pitemmän aikaa, joten on ihana saada ne vihdoin kokoelmaani!
Vasemmalta oikealle: Kion, Bunga, Beshte, Ono ja Janja.

Nämä pehmolelut olivat tilaukseni ehdoton must-juttu, nimittäin Leijonakaarti-pehmot! Heti kyseisen tv-elokuvan ilmestyttyä aloin ajattelemaan tulevia pehmoleluja (heh), ja odottamaan niiden tuloa myyntiin. Jostain syystä sain aikaiseksi tilata nämä pehmolelut vasta nyt, kun elokuvan ilmestymisestä on jo yli puoli vuotta.
Oston viivytteleminen kostautui, sillä Leijonakaartin Fuli-gepardi oltiin jo keritty myydä loppuun, enkä harmikseni ole löytänyt sitä netistä kovin halvalla. Varma kuitenkin olen, että Fuli saa liittyä joukkoon jossain vaiheessa, enhän voi jättää yhtä kaartin jäsentä kokonaan pois! Ehkä joudun vain odottelemaan.


Zootropolis-elokuvan nähtyäni olin täysin ihastunut ''vanhaan kunnon vauhtihirmuun'' Flashiin ja minun oli saatava hänestä tehty pehmolelu. Pehmo on melko kookas ja ihanan tuntuinen pörröisine turkkeineen. Flashin tassuissa on tarrat, joten sen saa roikkumaan melkein mistä vaan! Vaatteet ovat todella sileää materiaalia ja naaman yksityiskohdat ovat kiitettävän hienoja.
Minulla ei ole ennestään paljoakaan Tsum Tsumeja ja nyt ehkä tahtoisin alkaa haalia niitä hieman enemmän. Nalle Puh keskikokoisena oli niin vastustamattoman suloinen, että tahdoin sen ensimmäisenä medium-kokoisena Tsumina kokoelmaani.



Pakko sanoa, että tämä muki on yksi näteimmistä Disney-mukeistani! Kuppi on koristeltu Liisa Ihmemaassa-elokuvan hahmoilla, jotka ovat tyyliltään kauniin maalausmaisia. Minusta on ihanaa, että mukissa ovat mukana myös elokuvan sivuhahmot, joita ei yleensä oheistuotteissa näy.

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä:



Leijonakaarti-figuurit. Rakastuin näihin figuureihin alunperin Simban takia, koska uusia Simba-figuja näkee harvoin (varsinkin aikuis-Simboja). Yksityiskohdat ovat hienoja, ja mielestäni nämä figuurit näyttävät livenä paremmalta kuin kuvissa. Tosin Bunga-mesimäyrän naama näyttää vähän hutaistulta, mutta se ei ole kovin merkittävä asia. Mukava lisä tähän settiin olisi ollut Kiara tai Nala, tai vaikka molemmat. Mukavaa, että paketissa on kuitenkin mukana vanhat hauskuuttajat Timon ja Pumba.



Lopuksi vielä pari vinkkiä niille, joilla on aikomuksissa tilata Disney Storesta:

-Postikulut Suomeen ovat aina sen 12.95 puntaa, vaikka tilaisit kuinka paljon

-Kaupassa maksetaan luottokortilla tai PayPalilla
-Koska hinnat ilmoitetaan sivuilla puntina, kannattaa käyttää vaikka RatesFX:n valuuttamuunninlaskuria
-Toinen vaihtoehto on tilata USA:n Disney Storesta, mutta siellä postikulut määräytyvät paketin koon ja välimatkan mukaan, joten suosisin mieluummin brittien sivuja. :)