lauantai 9. syyskuuta 2017

The Lion King: Six New Adventures -kirjasarja

Hei taas, johan syksy on lähtenyt kiireisesti käyntiin! Tämän tekstin kirjoittaminen on pyörinyt minulla mielessä jo kauan aikaa, ja nyt vihdoin siihen on aikaa päästä käsiksi. Heinäkuussa esittelin muutamia Disney-aiheisia syntymäpäivälahjojani, joista yksi oli paljon puhuttu kirjasarjasetti nimeltä The Lion King: Six New Adventures. Synttäritekstissäni kirjoitin kirjoista vain pintaraapauksen verran, joten nyt on aika sukeltaa paremmin kuuden uuden seikkailun pariin.
The Lion King: Six New Adventures julkaistiin samana vuonna itse Leijonakuningas-animaatioklassikon kanssa, vuonna 1994. Kirjasarjassa seurataan sen päähenkilöä Kopaa, joka on Simban ja Nalan leikkisä, isäänsä muistuttava poikapentu. Kopa saa kuulla usein tarinoita Jylhämaan menneisyydestä ja läheistensä nuoruudesta, joten kirjasarjan aikajana sijoittuu vaihtelevasti animaatioklassikon ympärille.

Kirjasetti julkaistiin ainoastaan Yhdysvalloissa Grolier Booksin (Grolier Enterprises Inc.) toimesta Walt Disney Companyn luvalla, eli näin ollen sitä ei ole käännetty muille kielille. (Netissä voi törmätä kuviin kirjojen kansista, joissa teksti on ranskaksi, mutta ne ovat mitä luultavimmin fanin käsialaa.)*Katso muoks! Lähes jokaisella kirjalla on oma kirjoittajansa, mutta yhdessä ne muodostavat selkeän kokonaisuuden.

*Edit 20.9.: Hämmästyksekseni löysin vihdoin ihan kunnollista kuvamateriaalia ranskankielisestä Six New Adventuresista, joten vanha käsitys kirjoista muuttuukin nyt ihan kunnolla! Setti on siis julkaistu aikoinaan myös Euroopassa ranskaksi.
Nimensä mukaisesti sarjassa on kuusi uutta seikkailua, joista jokainen on saanut oman kirjansa. Kuvitus kirjoissa on todella nättiä ja hahmot ovat kuin suoraan elokuvasta, mutta toisaalta uusien hahmojen designien kanssa ei olla jaksettu käyttää mielikuvitusta lähes ollenkaan. Yllätyin kirjat saadessani, miten vahvaa ja hyvälaatuista tekoa ne ovatkaan!

Mennäänpä tekstin mielenkiintoiseen osioon, eli siihen, miksi Six New Adventures on niin hurjan suosittu ja puhuttu fanien keskuudessa. Sarjassahan saavat ensiesiintymisensä monet uudet hahmot, jotka ovat vieläpä alkuperäisen elokuvan päähahmojen lähisukulaisia. Näitä ovat muun muassa päähenkilö Kopa, Mufasan ja Scarin vanhemmat Ahadi ja Uru, sekä Zazun äiti Zuzu. Kyllä, nämä hahmot ovat tosiaankin olemassa itse Disneyn julkaisemina, eli ne ovat ihan syystäkin mukana monessa fanart-taideteoksessa! Joistakin uusista hahmoista on mukana kirjoissa ihan kuvamateriaaliakin.
Uusia hahmoja on käytetty sarjassa suhteellisen monipuolisesti, eli kaikista saa edes jonkinlaisen kuvan. Siksipä esiintymisien pohjalta on noussut monipuolisia fanfiction-novelleja ja tarinoita, joihin tosin en itse ole niin tarkasti tutustunut. Eräs toinen tärkeä maininta Six New Adventuresissa on Scarin oikea nimi, joka on A Tale of Two Brothers -kirjan mukaan Taka.
Setin kaksi ensimmäistä kirjaa ovat Mufasan ja Scarin nuoruudesta kertova A Tale of Two Brothers sekä Nalan pentuajan seikkailutarina Nala's Dare. A Tale of Two Brothers on varmaankin Six New Adventuresin merkittävin kirja, sillä se vastaa muun muassa siihen kysymykseen miten Scarin arpi syntyi ja esittelee Mufasan ja Scarin suhdetta nuorina leijonina. Myös Simban isovanhemmat saavat ensiesiintymisensä kirjassa, ja siinä kerrotaan, kuinka Rafiki ja Zazu ryhtyivät kuningasperheen palvelukseen.
Mufasa, Scar ja isänsä Ahadi. Tekstissä Ahadin harjan mainitaan olevan musta, mutta kuvituksessa se on jostain syystä punertava. Taustalla ovat myös Rafiki ja Zazun äiti Zuzu.
Kirjassa Taka (Scar) juonii hyeenojen kanssa suunnitelman, jonka tarkoituksena on saada Mufasa nolattua, joka puolestaan saisi Takan näyttämään paremmalta. Suunnitelma kuitenkin menee pieleen ja suututettuaan puhvelin Taka saa sen sarvesta silmäänsä haavan. Tapahtuman jälkeen Taka pyytää perhettään kutsumaan häntä siitä eteenpäin nimellä Scar.

Nala's Dare puolestaan on ihan perus tarina Nalan nuoruudesta. Kirjassa Nala tapaa uuden hahmon nimeltä Ni, joka on laumaan kuulumaton nuori urosleijona. Tarinassa esitellään myös Nalan parhaat leijonaystävät Kula ja Chumvi.
Sarjan neljä muuta kirjaa Vulture Shock, A Snake in the Grass, Follow the Leader sekä How true, Zazu? ovat myös oikein mukiinmeneviä tarinoita. Seikkailut ovat Kopalle suullisesti kerrottuja tarinoita lukuunottamatta kirjaa Vulture Shock, jossa Kopa pääsee itsekin mukaan varsinaiseen seikkailuun. Kuvitus on kirjoissa jälleen oikein kaunista, pidän erityisesti aikuisen Simban lookista tarinoissa!
Simba <3
Ongelmanahan Six New Adventuresissa on se, että se ei sovi lainkaan yhteen Leijonakuninkaan jatko-osien elokuvauniversumin kanssa. Leijonakuninkaan lopun pennusta muotoutui näissä kirjoissa Kopa, kun taas Leijonakuningas II - Jylhäkallion ylpeydessä pentu on Kiara. Nämä kaksi hahmoa eivät siis käytännössä tiedä toistensa olemassaolosta mitään. Toki kirjojen ja elokuvien maailmaa voi aina miettimällä sovittaa yhteen, mutta täytyy muistaa, että The Lion King: Six New Adventures ei ole varsinaisesti Disneyn omaa tuotantoa, vaan sarjan tuottaja haki Disneyltä lupaa julkaista kirjat, joka tietenkin aikoinaan meni läpi.

A Tale of Two Brothers -kirjan kirjoittaja Alex Simmons kertoi kuutisen vuotta sitten Kopan olleen täysin hänen oma luomuksensa. Hän uskoi, että Leijonakuningas 2 -elokuvan tekijät eivät olleet tietoisia Six New Adventuresista ja Kopan olemassaolosta, joten luonnollisesti Kopaa ei ole olemassa Leijonakuninkaan jatko-osissa.Tästä syystä paras vaihtoehto suhtautua kirjojen ja elokuvien aikajanaan on se, että niitä pitää kahtena eri universumina. Näin ollen elokuvissa myöskään Scarin oikea nimi ei ole Taka tai Simban isovanhemmat eivät ole virallisesti Ahadi ja Uru. Näillä linjoilla itse olen.

Muistan kyllä mielipiteeni vuosien takaa, jolloin hartaasti yritin korvata Kiaran kokonaan Kopalla tai vähintään sovittaa Kopan Leijonakuningas 2:een. Ajatusmaailmani pohjautui siihen, kuinka aina ajattelin Simban pennun olleen poika, jolloin elämän kiertokulku olisi Simban osalta sulkeutunut täydellisesti. Tästä syystä minun on edelleen hankala suhtautua Jylhäkallion ylpeyteen, mutta Leijonakaartin Kion on hieman lievittänyt asiaa. Tulin kuitenkin lopputulokseen, että kirjat ja elokuvat on hyvä pitää erillään toisistaan.

Kirjojen ongelmista piittaamatta niissä on myös paljon hyvää. Pidän siitä, kuinka sarjassa on mukana hahmot Pumbasta Sarafinaan, ja kuinka hahmojen taustoja on syvennetty taustatarinoilla. Kopa on tietenkin melko laiska klooni Simbasta hiustupsulla, mutta toisaalta on melko ilahduttavaa nähdä hahmon luonteessa samoja piirteitä kuin isällään. Kun keräilyä miettii, on sarja aivan mahtava ja harvinainen lisäys, ja se näyttää todella nätiltä kokoelmassa!

Oletko itse tutustunut Six New Adventuresiin ja mitä mieltä olet kirjoista?

4 kommenttia:

  1. Kirjoituksen luettuani haluan vain kahta kauheammin hankkia kirjat itselleni! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, eikö tämä twisti Leijonakuninkaan aikajanassa olekin kiehtova?! :D Minutkin melkein vei mennessään! Ja tietysti myös paketin hieno ulkonäkö iski silmään...

      Poista
  2. Minulle nämä Leijonakuninkaan "vaihtoehtoiset universumit" eivät ole kovin tuttuja, joten oli kiva, että esittelit nämä kirjat! :) On tavallaan harmi, ettei näitä eri aikoina tehtyjen kirjojen tai animaatioiden tapahtumia aina saa sopimaan yhteen, mutta toisaalta on myös jännää kuulla, miten eri tavalla vaikka juuri Simban perheen tarina olisikin voinut jatkua.

    Oli myös tosi mielenkiintoista lukea pohdiskeluistasi siitä, miksi olisit halunnut nähdä Jylhäkallion ylpeydessä Kopan eikä Kiaraa. Minulle itselleni Leijonakuningas ei ole koskaan ollut se kaikkein rakkain Disney-elokuva, mutta koska elokuva herättää monissa ikäisissäni niin paljon tunteita, minusta on kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva jos tekstin avulla oli helpompi tutustua erikoiseen Leijonakuningas-universumiin! Nimenomaan olisi ollut hauskaa, jos Disney olisi huomioinut kaikki julkaisemansa teokset, jotka liittyvät LK:n jatkoon, mutta ymmärtäähän sen, että yhtiö on iso eikä kaikkia tilpehöörijulkaisuja voi tutkia uutta elokuvaa varten.

      Mukava kuulla, että jutut kiinnostavat vaikkei Leijonakuningas se ykkösleffa olisikaan. :) Kuuluisin fanitarinoiden juonihan on se, että Leijonakuningas 2:sen Zira olisi tappanut Kopan, mikä selittäisi Simban ylisuojelevaisuuden Kiaraa kohtaan jatko-osassa. :D Monet ovat vielä kehitelleet romanssia Vitanin ja Kopan välille, mutta näillä juonikuvioillahan ei tietenkään ole mitään virallista perää. Hauskahan tällaisia on pohtia!

      Poista